Ootteko koskaa miettineet, miks ei löydy sit oikeaa.. missä oma prinssi urhea on. Ymmärrän, että oon vast 16 ja mulla on koko elämä vielä edessä ties missä, mut kyl se silti pistää miettimää löytääkö sit toistapuoliskoa koskaan.
Ystävät on ollu jo parisuhteissa 2 vuotta tai sitten vasta löytäneet rakkauden ja ei voi muuta ku kattoo vierest toisten söpöilyy ja rakkautta joka huokuu niist, olla ilonen niitten puolesta. Vaikka ite haluaa samanlaista ja kaipaa läheisyyttä. Aina ku yrittää ni tuntuu epäonnistuvan.. ja menettää hyviäystäviä. Ja sit vaan toivoo et ei ois sanonu mitää, olis ollu vaan hiljaa ja hymyilly ku mitään tunteita ei olis. Mut siinä tapauksessa jäis vain satuttamaan itteään. Kattomaan ihastuksensa flirttailua muiden tyttöjenkanssa.. Ei kenenkää pitäis kestää sellasta. Niin ehkä tunteiden kertomisessa on se hyväkin puoli, ei jää pitämään tunteitaan elossa, pääsee jatkamaan "etsimistä". Kaikist tärkeint kumminki taitaa olla se, ettei jää miettimään niitä "entä jos" kysymyksiä vaan tietää.
Ystävät puhuu kuinka, kyllä siäki löydät sen urhon ja rakkauden odotat vain. Kyllä niitä kaloja riittää meressä ja lisää korneja lainauksia. Saattaa se auttaa hetkiseks, mut sit taas illal huomaa kuinka kaipaa sen jonkun jonka kans kattoo pimeinä talvi iltoina leffoja. Kelle soittaa, kun itkettää. Kenen kanssa kokea kaikki ilot. Välillä tuntee olevansa todella yksin, kunnes huomaa, että onhan mulla ystävät, vaikkakin mun rakkaimmat ihmiset asuvat vähintään 100km päässä, onneks mul on kummiski joku jonka kanssa jutella mun sydämen peloista ja iloista ja oon tosi onnellinen edes siitä, koska monella ei ole edes sitäkään.
Rakkaus on häilyvää ja katoavaista tai pysyvää ja ikuista, ei sitä koskaan tiedä jos ei yritä mutta entä jos pelkää hylkäämistä ja joutuu taas vetämään lukot sydämensä ympäri ja miettimään mitä tein väärin. Ei voi kun odottaa ja hymyillä miettien missä/miten se prinssi elämään tupsahtaa (:
Bon Iver- The Wolves
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti